Vuonna 2021 liikevaihto kasvoi voimakkaasti kylmien talvijaksojen ja uuden sähkötuotteen kysynnän myötä. Tulos jäi kuitenkin heikoksi loppuvuonna äkillisesti nousseen sähkön hankintahinnan vuoksi. Kylänmäen ylävesisäiliö ja muut projektit etenivät koronasta huolimatta pääosin suunnitelmien mukaan.

Äänekosken Energian liikevaihto vuonna 2021 oli ennätyksellinen 23,35 miljoonaa euroa, eli noin 10 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna. Sähkön myynti kasvoi 25,4 prosenttia ja kaukolämmön 26,3 prosenttia.

Sähkön ja kaukolämmön myynnin kasvua vauhdittivat kylmät talvijaksot sekä alku- että loppuvuonna. Sähkön myynnin kasvua kiihdytti myös kesän kynnyksellä lanseerattu sähkötuotteemme Maalaisjärkisähkö®.

”Kasvanut sähkön kysyntä loppuvuodesta lisäsi tarvetta täydentää sähkön hankintaa markkinoilta. Heikko pohjoismainen vesitilanne ja päästöoikeuksien hinnan nousu korottivat sähkön pörssihintoja, joten liikevaihdon kasvusta huolimatta erityisesti joulukuussa korkeat sähkön hankintahinnat söivät pahasti tulostamme”, luonnehtii Äänekosken Energian toimitusjohtaja Maarit Herranen.

Projektit etenivät koronasta huolimatta

Vuonna 2021 saatiin päätökseen yrityksen historian ensimmäinen suurjännitteinen jakeluverkkoprojekti yhdessä Elenian kanssa Koivisto – Loukee-välille. Suolahteen valmistui Kylänmäen ylävesisäiliö, joka korvasi käyttöikänsä päähän tulleen vanhan vesitornin.

”Korona-aika on osoittanut, että kykymme toimia poikkeusoloissa ja -tilanteissa on erinomainen. Olemme harjaantuneita huolehtimaan perustoiminnastamme nopeastikin muuttuvassa toimintaympäristössä”, Herranen summaa.

Myös Syvälahden tekopohjavesilaitos sekä osakasyhtiöidemme vesi-, ydin- ja tuulivoimalaprojektit etenivät.

”Jatkamme strategiamme mukaisesti panostuksiamme päästöttömän energian hankintaan monipuolisesti."

Tutustu vuosikertomukseemme täällä

 

 

 

« Takaisin ajankohtaisiin