Kun palvelut enenevässä määrin siirtyvät verkkoon, on tärkeää, että kaikki pystyvät käyttämään niitä. Mitä saavutettavuus oikeastaan on ja miten se näkyy Äänekosken Energian verkkosivulla?

äe-raitio_emma-web-srgb-3044

Arviolta jopa 15 – 20 prosentilla väestöstä on jokin rajoite, joka tekee verkkopalveluiden käytöstä jollain lailla hankalaa tai jopa mahdotonta. Rajoitteet voivat olla monen tyyppisiä: Kyse voi olla esimerkiksi huonosta näöstä, motorisesta häiriöstä, huonokuuloisuudesta tai vaikka luki-häiriöstä.

”Esimerkiksi ikääntyneet ihmiset ovat suuri saavutettavuuden kohderyhmä. Monille heistä tietokoneen käyttö on ylipäätään vierasta eivätkä he ole tottuneet käyttämään palveluita verkossa”, kertoo Äänekosken Energian asiakaspalveluvastaava Emma Raitio.

Pieniä mutta joillekin ratkaisevia muutoksia

Energiayhtiönä Äänekosken Energia on 23.9. lopullisesti voimaan astuneen saavutettavuusdirektiivin piirissä. Miten tämä näkyy sivustolla?

”Käytännössä sivuille on tehty pieniä teknisiä, sisällöllisiä ja visuaalisia muutoksia. Joillekin ne voivat mahdollistaa palvelujen käytön mutta niiden ansiosta sivujamme on nyt oikeastaan kaikkien hiukan helpompi käyttää”, Raitio kertoo.

Esimerkiksi sivujen navigaatiota on korjailtu ja kuviin on lisätty kontrastia niin, että niiden päällä olevat tekstit erottuvat paremmin. Informaatiota sisältäviin kuviin ja graafeihin on lisätty niin sanotut vaihtoehtoiset tekstit ja sisältöjä on pyritty selkeyttämään ja jäsentämään.

”Lisäksi on tehty teknisiä muutoksia, jotka eivät näy ulospäin mitenkään mutta ovat tärkeitä asiakkaille, jotka käyttävät sivujamme avustavien teknologioiden, kuten ruudunlukijaohjelman avulla. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi sivujen otsikkohierarkiat”, Raitio havainnollistaa.

Verkkosivujen saavutettavuuden arvioinnissa on käytetty ulkopuolista yhteistyökumppania, joka on päivittänyt sivut direktiivin pohjalla olevan WCAG-kriteerien (Web Content Accessibility Guidelines, verkkosisältöjen saavutettavuusohjeet) viimeisimmän version mukaiseksi.

Ajattelu- ja toimintatapa

Kuten Äänekosken Energian saavutettavuusselosteessa todetaan, sivustolla on vielä tiettyjä kohtia, jotka eivät täytä WCAG-kriteerejä. Asioita kohennetaan saavutettavuusmielessä jatkuvasti eteenpäin.

”Uusimme esimerkiksi sähkösopimuslomakkeen saavutettavaksi vuodenvaihteeseen mennessä. Samoin on joitain pdf-muotoisia printattavia lomakkeita, joista emme ole vielä ennättäneet tehdä sähköistä versiota”, Raitio kertoo.

Saavutettavuus on vastedes ajattelu- ja toimintatapa, jota verkkosivun kehittämisessä noudatetaan.

”Meille voi ja mieluusti saa jättää palautetta verkkosivustomme saavutettavuudesta. Saavutettavuus on meillekin uusi asia ja teemme parhaamme, että kaikkien olisi jatkossa entistä helpompi ja sujuvampi käyttää sivujamme”, Raitio sanoo.

 

 

 

 

« Takaisin ajankohtaisiin