Tämänvuotisia Rautalankafestareita järjestellään täyttä häkää. Tämän vuoden artistit on jo julkaistu, mutta käytännön hommaa talkooväellä riittää aina itse tapahtumaan asti. Äänekosken Energia on mukana mahdollistamassa sumiaislaisten yhteistä voimanponnistusta.

Risto_Korhonen

Sumiaisissa järjestetään Rautalankafestarit tänä vuonna 14:ttä kertaa. Tapahtuma houkuttelee Sumiaisiin rautalankamusiikin ystäviä ympäri Suomen, eikä ihme: Rautalankamusiikki sopii suomalaiseen kesäiseen järvimaisemaan kuin nenä päähän.

”Tapahtuma lähti hienosti lentoon aikanaan heti ensimmäisestä vuodesta lähtien. Ohjelmassa on ollut rautalangan lisäksi kaikenlaista muutakin, kuten iskelmää ja beat-musiikkia. Vuosien varrella esiintyjiä on ollut Jussi ja Eero Raittisesta ja Topi Sorsakoskesta lähtien”, kehaisee järjestelyaktiivi Risto Korhonen.

Tapahtumassa on tänäkin vuonna tunnettuja nimiä. 

”Yksi pääesiintyjistä on The Sounds, rautalangan kulta-ajan merkittävin yhtye. Samoin legendaarisen birminghamilaisen The Renegadesin ainoa elossaoleva jäsen Graham Jones tulee tribuuttikeikalle. Hänen kanssaan lavalle nousee Hasse Walli sekä Pekka Tiilikainen ja Beatmakers, jotka ovat tehneet Renegadesin musiikista uusia tulkintoja”, Korhonen kertoo.

Miten nimekkäät esiintyjät houkutellaan Sumiaisiin? Rekrytoinnissa vuosien mittaan kehittyneet verkostot ovat avainasemassa.

”Helsingin päässä meitä auttaa Holle Holopainen, joka on perinteisesti juontanutkin tapahtuman. Hänen kanssa aina mietitään, ketkä voisivat olla sopivia esiintyjiä meille”, Korhonen kertoo. 

Sumiaisten kesätunnelma lienee kuitenkin pääsyy siihen, että kuuluisuuksiakin saadaan sopuhinnalla Sumiaisiin.

”Bändiläisistä on hauskaa, että paikalle tulee muitakin samanhenkisiä muusikoita. Esiintyjille järjestetään aina keikkakaronkka. Osa jää aina yöksi ja nauttii saunomisesta ja grillaamisesta. Jotkut ottavat joskus perheenkin mukaan”, Korhonen kertoo.

Tapahtuman vetovastuussa ovat paikalliset Lions Clubit, Sumiainen ja Helmi. Järjestelyihin osallistuu tätä nykyä noin sata henkeä, jotka huolehtivat muun muassa ruokahuollosta ja liikennejärjestelyistä.

”Rautalankafestivaaleista on muodostunut paikallisesti vuosien mittaan todella merkityksellinen tapahtuma, kesäasukkaatkin ovat ottaneet sen omakseen. Jotta kaikille jäisi hyvä mieli, haluamme pitää tason korkealla niin niin musiikillisesti kuin käytännön järjestelyidenkin osalta”, Korhonen kertoo.

Mikä saa ihmiset vuodesta toiseen sitoutumaan keskellä parasta kesää tällaisen tapahtuman järjestelyihin?

”Tätä on mukava rakentaa, kun vastakaiku on aina niin innostunutta ja positiivista. Pystymme tarjoamaan hienot puitteet lukemattomille kivoille kohtaamisille ja yhteisille kokemuksille, joita muuten ei tapahtuisi”, Korhonen pohtii.

Paikallisen elinkeinoelämän tuki on ollut Rautalankafestivaaleille alusta lähtien tärkeää.

”Alusta asti paikalliset yritykset ovat hienosti lähteneet mukaan. Olemme todella kiitollisia saamastamme tuesta, koska se on luonut tapahtumalle turvallista pohjaa ja jatkuvuutta”, Korhonen sanoo.

Sumiaisten Rautalankafestivaalit 14.7.2018 klo 18 Sumiaisten koulun ranta

Esiintyjät: 

* Renegades Revisited feat Graham Johnson & Hasse Walli

* Kuju Hyttinen & The Steeples

* The Sounds

* Pekka Tiilikainen & Beatmakers

* The Yardberries

http://www.rautalankafestivaalit.com

 

 

Sumiais* Renegades 

 

 

 

 

 

 

 

« Takaisin ajankohtaisiin