Uusi puistomuuntamo kunnioittaa Koulunmäen suuren pojan Mikko Niskasen elämäntyötä elokuvien parissa.
Yläkoulun saneerauksen yhteydessä myös alueen muuntamo uusittiin. Vanha muuntamo purettiin kiinteistön sisältä pois ja tilalle rakennettiin Mikonraitille uusi puistomuuntamo.
Koska se sijaitsee Koulunmäeltä kotoisin olevan Mikko Niskasen nyt jo puretun kotitalon paikan nurkalla, muuntamo päätettiin yhteistyössä kaupungin kanssa teipata hänen elokuviensa julisteilla.
“On hienoa että tässä projektissa saatiin entistä turvallisemman ja modernimman muuntamon lisäksi paikallishistoriaa näkyväksi”, sanoo käytönjohtaja Toni Latvala Äänekosken Energia.
Mikonraitin muuntamon teho on 800 kW ja se palvelee koulun lisäksi sen lähiympäristöä.
Mikko Niskasen kuuluisimpia elokuvia ovat esimerkiksi Pojat, Kahdeksan surmanluotia, Käpy selän alla ja Elämän vonkamies.