simosilmu-1

Huippusuosittu Yölintu-yhtye tulee Äänekoskelle esiintymään ensimmäistä kertaa Äänekosken Energian sähkönmyyntiasiakkaille järjestettävään Energiakonserttiin. Yhtyeen solisti Simo Silmu aikoo tutustua Ääneseutuun myös muutaman päivän lomailun merkeissä.

25-vuotisjuhliaan viettävä Yölintu-yhtye on juuri julkaissut uuden Maailma on kauneimmillaan –albumin ja käynnistelee kesäkeikkoja. Äänekoskelle he saapuvat esiintymään Energiakonserttiin, joka järjestetään Keitelejazzien yhteydessä.

Simo Silmu, miten uusi albumi on otettu vastaan?

”Positiivisesti, ei ole risuja tullut ainakaan vielä. Pidemmällä juoksulla tietysti näkee, mitkä biisit ihmisille tarttuu mukaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kiinnitän itse huomiota teksteihin ja minusta ne ovat tällä kertaa kaikki jollain lailla puhuttelevia. Uskon, että jokainen löytää uudelta albumilta jotain ja löytää itsensä jostain biisistä.”

Itsensä Simo tunnistaa parhaiten Tavallinen ilta –kappaleesta, joka kertoo kroonisesti myöhästelevästä miehestä.

”Hiukan olen petrannut itseäni, mutta on aikoja, että en kyllä ole ollut missään ajoissa”, hän tunnustaa.

Simo kertoo, että biisitoiveet vaihtelevat monesti paikan ja yleisön ikäjakauman mukaan. Yökerhoissa ja tanssiravintoloissa toiveet ovat toiset kuin kesälavoilla ja omissa konserteissa.

Mitä kappaleita Energiakonsertissa tullaan kuulemaan?

”Uuden levyn biisejä tietysti soitellaan, ja tietysti sitä mitä yleisö huutelemalla pyytää. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin ainakin TV:n kokoinen haitari pitää soittaa, Mä putoan on myös paljon toivottu biisi.”

Porissa 40 vuotta asunut Simo harmittelee, että kesät ovat niin kiireistä keikka-aikaa että ei ole ehtinyt oman kotikaupungin jazz-festareilla käydäkään iäisyyksiin ja onkin iloinen, että pääsee tänä vuonna Keitelejazzeille.

”Tulemme keikalla käyttämään jazz-teemaa huumorimielessä hyväksi”, Simo paljastaa.

Ääneseutu ylipäätään on Simolle ennestään tuntematonta tienoota ja hän onkin iloinen, kun pystyy viettämään seutukunnalla konsertin ympärillä muutaman vapaapäivän asuntoautollaan.

”Nyt on hyvä rako päivittää Suomen maaperän tietämystä tältä osin! Olen monesti ajanut Ääneseudun ohi, joten tiedän että se on kaunista seutua, nyt on onneksi aikaa tutustua vähän paremminkin. Aion perehtyä netistä seudun matkailuvinkkeihin”, Simo lupaa.

Niille, ketkä eivät pääse Energiakonserttiin, Simolla on hyviä uutisia.

”Meillä on uuden levyn ja 25-vuotistaipaleen puitteissa tulossa konserttirundi syksymmällä ja suuren kysynnän vuoksi on lisätty konsertti myös Jyväskylän Paviljonkiin. Konserttipäivä on tiistaina 6.11. eli tervetuloa myös sinne!”

Energiakonsertti 27.6.2018
Kaupungintalon rantapuisto, jazz-teltta
Ovet avautuvat klo 18, konsertti alkaa noin klo 18.15

Lippuja jaossa Äänekosken Energian sähkönmyyntiasiakkaille Äänekosken Energia Oy:n toimistolla  4.6.2018 lähtien, os. Kotakennääntie 31



 

 

 

 

 

 

 

 

« Takaisin ajankohtaisiin