Kolmelta henkilöltä on löydetty dientamoeba fragilis-niminen alkueläin. Näytteitä on otettu viime viikosta lähtien, koska vesiepidemian potilailla on esiintynyt pitkittyneitä oireita. Näytteitä ei oteta epidemian ja oireiden alkuvaiheessa, koska parasiitit antavat oireita ja tulevat näkyviin vasta myöhemmin, 2-3 viikon kuluessa.

Potilaista on otettu myös parasiittinäytteitä, jotka ovat osoittautuneet puhtaiksi.

HAKEUDU HOITOON OIREIDEN PITKITTYESSÄ

Alueen asukkaita joilla on vähäisiäkään pitkittyneen vatsataudin oireita, kehotetaan ottamaan yhteyttä Äänekosken terveyskeskuksen päivystykseen mahdollisen hoidon tarpeen selvittämiseksi ja näytteiden ottamiseksi.

OIREET

Mainittu alkueläin aiheuttaa oireena tyypillisesti ripulia tai löysiä ulosteita, vaihtelevia pitkittyneitä vatsavaivoja, ilmavaivoja, kuvotusta, joskus myös laihtumista. Oireet voivat olla vaihtelevia ja vaihtelevan asteisia eri ihmisillä.

HOITO

Kyseinen alkueläin saadaan ihmisestä hoidettua pois lääkityksellä. Kotona on ensiarvoisen tärkeää huolehtia edelleen hyvästä käsihygieniasta wc-käyntien jälkeen ja ennen ruoanlaittoa. Tärkeintä on käsien pesu vedellä ja saippualla, käsidesiä voi käyttää tarvittaessa lisänä, mutta käsidesi yksinään ei korvaa vesi- ja saippuapesua.

EI TARVETTA ERITYISTOIMENPITEISIIN

Mihinkään uusiin erityistoimenpiteisiin kotioloissa ei ole  aihetta näiden uusien potilaslöydösten vuoksi. Epidemiatyöryhmä jatkaa asian selvittelyä yhteistyössä THL:n kanssa.

 

Marju Tammelin
Työterveyshuollon erikoislääkäri, ma. apulaisylilääkäri
Äänekosken kaupunki, työterveyshuolto
Puh. ‪040-5493 120

« Takaisin ajankohtaisiin